Yleinen

Jouluvalot syttyvät Aleksilla 23.11.2024

Jouluun valmistautuminen alkaa perinteisesti Aleksanterinkadun jouluvalojen syttymisestä.

Tänä vuonna tapahtumaa vietetään 76. kertaa lauantaina 23. marraskuuta 2024. Jouluvaloin koristeltu Aleksanterinkatu ja muu ydinkeskusta julistetaan avatuksi jälleen seremonioiden ja tunnelmallisen jouluparaatin siivittämänä.

Samalla syttyvät koko ydinkeskustan muidenkin katujen jouluvalot. Kluuvikadun, Keskuskadun, Mannerheimintien ja Kaivokadun valot syttyvät nyt kaikki samalla kertaa.  Uutena kausivalaistusalueena kaupunkilaisia ilahduttaa tänä vuonna Narinkkatorin ylle asennettavat ”tivolivalot”. 

Jouluvalot sytytetään perinteisesti joulupukin ja Helsingin pormestarin toimesta n. klo 16.

Jouluparaati lähtee valojen sytyttämisen jälkeen etenemään Senaatintorilta kulkien pitkin Aleksanterinkatua Kolmen sepän aukiolle, josta se kääntyy  Mannerheimintietä pitkin kohti Narinkkatoria. Narinkkatorilla lapsia ja lapsen mielisiä viihdyttää kaksipäiväinen joulutivoli la-su 23.-24.11.

Paraatissa yleisössä ilahduttavat mm. lukuisat hahmot, tanssiryhmät, sambaryhmä, aina iloiset koirat ja perinteinen vanhojen paloautojen letka.

Keskuskadun Hyvän tahdon kadulla on mukana useita hyvöntekeväisyysjärjestöjä myymässä tuotteita ja esittelemässä toimintaansa.

Narinkkatorille nousee uusi kaksipäiväinen Joulutivoli. Aukiolla ilahduttavat Tiivoli Sariolan tutut ketjukaruselli, eläinkaruselli, helikopteri ja riemuralli perheiden iloksi.

Joulukadun avausta on käynyt seuraamassa vuosittain Aleksanterinkadun ympäristössä jopa 50.000 ihmistä. 

Ensimmäisen kerran valot sytytettiin vuonna 1949 kadun varren kauppiaiden toimesta, jotka halusivat tuoda valoa ja toivoa sodasta toipuville kaupunkilaisille. Vuosien saatossa tapahtumasta on muodostunut tärkeä perinne, joka aloittaa keskustan joulukauden.
                                                                  

Katso myös: Helsingin seudun joulumyyjäiset ja -markkinat

Citykäytävä sujahtaa talvikauteen

Jo perinteeksi muodostuneet talvikauden istutukset tehtiin Citykäytävään tänäkin vuonna Kukkakauppa Markkasen toimesta. Tänä vuonna on havujen ja muratin kaverina on kolmivärinen Calluna.

Kanervaa kutsutaan melko vakiintuneesti Callunaksi. Myynnissä on useita eri lajikkeita, ja joskus kanervoita myös värjätään. Riippakanervaksi kutsuttu lajike ihastuttaa lamoavalla kasvutavallaan. Kellokanerva on näistä kasveista muhkeakukkaisempi.

Callunaa tulee kastella säännöllisesti, jos ne eivät saa sadevettä ja ulkona on lämpöasteita. Talvella, kun lämpötila laskee alle viiden, kasvi pärjää ilman kastelua. Kastelu aloitetaan uudelleen kevätauringon alkaessa paistaa helmikuussa.

UFF ja Tector Citykäytävän kiinteistöön, tervetuloa!

Iloksemme voimme kertoa, että UFF avasi myymälän Citykäytävään 19.1.2024. UFF on yleishyödyllinen säätiö, joka toimii ilmaston ja globaalin kestävän kehityksen hyväksi. Toiminta käynnistyi Suomessa vapaaehtoisvoimin 1980-luvun lopussa. Ensimmäiset vaatekeräysastiat sijoitettiin Helsinkiin, jossa lahjoittajien auttamishalu oli valtava − keltaiset laatikot peittyivät nopeasti vaatevuorien alle. Myöhemmin keräyspalvelu laajeni myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Kierrättämällä olet kiltti maapallolle

Kierrättämällä jokainen voi vaikuttaa ilmastoon ja kestävään kehitykseen. UFF jatkaa lahjoitettujen, käyttökelpoisten vaatteiden elinkaarta ja hyödyntää tekstiilit tehokkaasti. Toiminnan tuotto ohjataan ilmasto- ja kehitysyhteistyöhön. Tavoitteena on vaatekierrätyksellä aikaansaada kestävää kehitystä, joka samalla vähentää äärimmäistä köyhyyttä maailmassa. UFF tukee elinikäistä oppimista koulutuksen, ympäristön kestävän kehityksen ja taloudellisen toimeentulon edistämisen kautta Afrikassa ja Aasiassa. Lue lisää uff.fi

Tector – Apple-ratkaisut kaikenkokoisille yrityksille suomalaiselta perheyritykseltä

Myöhemmin keväällä, maalis-huhtikuun vaihteessa 2024 meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi Tector Oy Citykäytävän kiinteistöömme. Tector on suomalainen perheyritys, joka tuotteiden lisäksi tarjoaa tuki- ja koulutuspalveluita sekä korkeatasoista huoltopalvelua. Tector on Applen valtuuttama jälleenmyyjä ja huoltopiste yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Tector on luotettava kumppani, oli tarve pieni tai iso! Tector myymälän löydät maalis-huhtikuun vaihteessa Citykäytävästä Robert’s Coffee kahvilan ja Esprit-myymälän välissä olevasta liiketilasta. Lue lisää tector.fi

Uusi Kiila avaa ensi viikolla Aleksi 21:ssa

Uudistettu Ravintola Kiila Food & Bar avaa viikolla 36 Citykäytävässä, osoitteessa Aleksanterinkatu 21. Kiila Food & Bar on toiminut Helsingissä jo 12 vuotta. Nyt Kiila 2.0 versio avaa ovensa uudessa sijainnissa Julius Tallbergin kiinteistössä, suurella palolla ja draivilla energiaa säästelemättä.

Uuden mahdollisuuden myötä Kiila lupaa ettei uudesta ravintolasta puutu räiskettä ja värien loistoa. Kiilan henkilökunta odottaa jo malttamattomasti nykyisten ja uusien asiakkaidensa unohtumattomia kokemuksia, ja kutsuu teidätkin lounaalle.

Pöytävarausjärjestelmä on jo avattu osoitteessa https://www.ravintolakiila.fi/

Citykäytävä kukkii jo!

Ihastuttavat hortensiat kuuluvat kesään. Citykäytävällä myymäläänsä pitävä Kukkakauppa Markkanen on sisustanut aukion näyttävin istutuksin, jotka saavat ohikulkijat huokaamaan ihastuksesta. Istahda sinäkin penkille kiireemmäksi aikaa!

Viileä ja puolivarjoisa kasvupaikka on hortensian mieleen

Myös aurinkoinen paikka voi kelvata, kunhan se ei ole paahteinen. Hortensia viihtyy kuitenkin parhaiten puolivarjoisassa paikassa ja tarvitsee paljon kastelua.

Hortensia rakastaa viileyttä. Sijoita kukka keväällä aurinkoiselle verannalle tai ikkunalliseen eteiseen. Kun yöhallat hellittävät, ruukun voi siirtää terassille, parvekkeelle tai sisäänkäyntiä koristamaan. Kesällä helpotusta tuo seinustan luoma varjo. Viileässä paikassa hortensia kukkii pidempään.