Kukkakauppa Markkanen Citykäytävään

Kukkakauppa Markkanen siirsi toimintansa Citykäytävään elokuussa 2022. Tervetuloa!

Kukkakauppa Markkanen perustettiin Töölöön jo vuonna 1977. Kukkia myytiin tuohon aikaan myös toreilla. Toiminnan laajentuessa muita perheen jäseniä liittyi kukkakaupan toimintaan 80-luvun alussa. Vuonna 1991 Stockmann tavaratalo pyysi Markkasen kauppiaaksi tavaratalon tiloihin ja kukkakauppa on palvellut asiakkaitaan niissä tiloissa tähän päivään asti. Tänä päivänä kukkakauppaa luotsaa perustajan tytär Jonna Mathisen.

Kukkakauppa Markkasen valikoimiin kuuluvat lähinnä leikkokukat, mutta muutamia ruukkukasvejakin löytyy. Sidottujen kimppujen lisäksi irtokukista kootaan kimppuja ja asetelmia asiakkaiden toiveiden mukaan. Ajankohtaiset trendit näkyvät myös kukkakaupan kysynnässä.

Kukkien suosio vaihtelee sesonkien mukaan. Keväällä tulevat esimerkiksi pionit ja hortensiat, joita on saatavana useissa väreissä. Keväällä värit ovat kirkkaampia, syksyn tullen ne saavat tummempia sävyjä. Kukkakauppa Markkanen palvelee Citykäytävässä ja https://kukkakauppamarkkanen.ekukka.fi/

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Citykäytävällä tapahtuu